Oodi äidille (ja anopille ja siskoille)

Osasin kerrankin tehdä yhtä hyvin jotain kuin äiti. Peltileivän. Ai että oli namia. Tässä vuosien varrella olen miettinyt, että missä vaiheessa äidistäni on tullut yhtä pätevä kuin omasta äidistään ja koska se tapahtuu minulle? Vai tapahtuuko koskaan? Mun äiti on taitava oikeastaan kaikessa. Hänen lempisanontansa onkin, että mitä me ei osata, sitä ei tarviikkaan osata. Suosiolla olen itse jättänyt "miesten hommat", kuten klapikoneen käytön ja metsätyöt, muille vahvemmille, mutta äiti se käyttelee traktoria yhtä suvereenisti kuin rypyttää karjalanpiirakoita tai virkkaa pipoa. Monesti minua hävettää kysyä sadannen kerran, että miten se sukan kantapää nyt tehtiinkään tai kuinka pullot valmistellaan mehuntekoa varten - ja se pelottava mehumaijan käyttö vielä!

Mutta, äitini käsitöitä pursuaa meille joka nurkasta. Se on sellainen taito, jonka haluan siirtää myös omalle tytölleni. Meillä kyllä myös poika 4vee "virkkaa": ottaa lankakerän ja koukun ja muljuttelee sitä hetken sinne tänne - ja valmista tuli!

Neidin garderobia.

                                          Pojan vaatteita.

                                          Siskolla ja mulla on samanlaiset, ihanan pörröisen lämpimät villatakit.

                                         Ehkä paras kaikista: mieheni heitti läpällä, että tees anoppi mulle tällainen
                                         ritari-pipo, jonka kuvan  oli nähnyt. Ja äitihän teki!

                                         Lempikotisukat. Taito joka täytyy oppia - pohjan parsiminen-sillä mun
                                         siniset on jo puhki paljosta käytöstä.


Mun anoppi. Olen onnekas, sillä mulla on anoppi, jolle voi soittaa milloin vain ja puhua melkein mistä vain. Anoppi ajattelee muiden tunteita ja osaa ottaa huomioon. Hän yllättää ihanan sopivilla lahjoilla, jotka osuvat kuin nyrkki silmään. Kuten tämä turkoosi itsetehty kaulahuivi. Samanvärisen korun sain tuliaiseksi etelänmatkalta. Se on mun voimaväri, juuri tuo turkoosi. Anoppi on käsityö- ja taideihminen myös, ja tekee ihanan omanlaisia juttuja. Meitä yhdistää se, ettei oikein jaksettais seurata ohjeita - olipa sitten kyse kutomisesta tai leipomisesta!

Sitten vielä siskojen ylistys. Mulla on kaksi ihanaista pikkusiskoa, josta pienempää me ollaan menestyksekkääsi paapottu keskimmäisen kanssa jo reilu 30 vuotta. Isoin juttu, mitä odotan kun palaamme juurille suvun lähelle, on mahdollisuus nähdä siskojen kanssa sekä arkena että juhlana. Molemmat siskot ovat antaneet ihanaa palautetta blogin aloittamisesta, ja keskimmäisen pyynnöstä yritän nyt kirjoittaa jotain päivittäin. Siispä äkkiä käsitöiden pariin, että on huomenna jotain mistä kertoa!