tiistai 26. marraskuuta 2013

Just Breathe

Kiirettä pitää ja stressiä pukkaa. Ja samaan aikaan tiedän, että aivan turhaan. Sen jos minkä olen oppinut itsestäni, että olen hyvä stressaamaan turhasta. Elämästä on myös zen kaukana, kun puikkojen kilinä ja koukun kieputukset ovat jääneet hetkeksi taka-alalle. Hetkessä eläminen on juuri se, mitä nyt tarvitsisin.

 
Eilen ansaitsin taas Huono äiti-palkinnon olemalla megailkeä ja inhottava lapsille. Yksi päivä vielä menisi, mutta tätä on jatkunut jo ainakin viikon. Luulen, että asunnon myynti kiristää nyt meidän perhettä. Eilen havahduin siihen, että olen oikeastaan aika kateellinen lapsille, jotka ovat autuaan tietämättömiä aikuisten huolista. Kateellisuushan on monesti merkki siitä, että haluaa jotain samaa mitä toisella on. Tällä kertaa siis haluan huolettomuutta? Voisiko sitä opetella?

Kuusivuotias tyttöni opetti minulle eilen tärkeän asian. Eskarissa oli opetettu, että jos hermostuttaa, voi mennä rauhalliseen paikkaan, laittaa kädet vatsan päälle ja hengittää syvään viisi kertaa niin että vatsa pullistuu. Lapsilta oppii tärkeimmät asiat. Muista hengittää.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti