keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Parantavia tunnustuksia


Tunnustus Numero Yksi: minun täytyi tarkistaa netistä sanan healing kirjoitusasu. Näin kauas on laudaturin enkusta menty. Hemmetin raskaushormonit, niistä syytän myös ajotaitoni ruostumista, lantioni venymistä, hiustenlähtöä, huonoa kuntoa, ärtyneisyyttä jajaja... Ja eihän viime raskaudesta ole vasta kuin - mitä- melkein viisi vuotta.
 
Mutta siis, wikipedia ystävällisesti määritteli sanan näin:
"Healing (literally meaning to make whole[1]) is the process of the restoration of health to an unbalanced, diseased or damaged organism. Healing may be physical or psychological and not without the mutual reception of these two dimensions of human health."
Ai miten ihkulta kuulostaa enkuksi. Ihanalta kuulostaa myös puolituttuni zentiinan ajatus kutomisen zenistä/mindfullnesista. Niin totta! Kun otan virkkuukoukun tai puikot käteeni, painan samalla off-nappia aivoissani (muilla aluiella kuin kutomossa). Heti, kun huomaan, että ajatus harhailee tai on liian kiire saada taas yksi kerros tehtyä, on pakko lopettaa. Hampaita narskuttaen tätä hommaa on turha tehdä.
 
 
Tunnustus Numero Kaksi: olen salaa haaveillut jo vuosia oman käsityökonseptin kehittelystä. Logot, nimet ja muut on jo valmiiksi mietittynä.
Tunnustus Numero Kolme: en kuitenkaan ole tarpeeksi taitava. Olen kyllä hemmetin luova ja kekseliäs ja osaan perustaidot, mutta mistä saisin huolellisuutta ja keskittymiskykyä? Teen kaiken vähän sutaisten jotta saan äkkiä valmista. Toistaiseksi olen tehnyt käsitöitä vain lahjaksi, joten tama annettaneen anteeksi. Kukaan niitä ikinä pidä kuitenkaan. Paitsi lapset kun äidit pakottaa.
 
Tunnustus Numero Neljä: tajusin, että kaiken, mitä olen halunnut oppia, olen myös oppinut. Sukan kantapäät, virkkauskuviot, ompelukonehommat... Ajatus vetoketjun ompelemisesta pelottaa minua vielä, mutta vain siksi, etten ole vielä sitä kokeillut! Aika vapauttavaa.
 
Tunnustus Numero Viisi - ja älä huoli, tää on viimenen: mahtava motivaatiolähde löytyy Cate Jacobsin Pieni lankakauppa-kirjoista. Melkein tekis mieli perustaa oma kutomispiiri. Tulisitko mukaan?
 
 
 

2 kommenttia: